Apurahat

Ohjeet apurahansaajille

Yleiset ohjeet apurahan saajille

Apurahanhakijoille ilmoitetaan apurahapäätöksestä sähköpostitse. 

Apurahansaajille tiedotetaan sähköpostitse yksityiskohtaiset ohjeet apurahan maksatusta varten.

Apurahan saajan tulee vuoden sisällä apurahan käyttöönotosta antaa säätiölle
kirjallinen selvitys apurahan käytöstä. Apurahan saaja on pyydettäessä lisäksi velvollinen toimittamaan säätiölle väliselvitys tutkimuksen edistymisestä.
Apurahan loppuselvitys lähetetään säätiölle vuoden sisällä apurahan
maksamisesta säätiön apurahajärjestelmän kautta. Tekemättä jäänyt selvitys
vaikuttaa tulevien apurahahakemusten käsittelyyn. Monivuotisissa apurahoissa selvitys tulee toimittaa säätiölle vuotuisesti. Ensimmäisen selvityksen eräpäivä on vuosi ensimmäisen työskentelyvuoden aloituksesta.

Apurahan käyttö on aloitettava viimeistään myöntämistä seuraavana vuonna.
Mikäli apurahaa ei oteta vastaan viimeistään myöntämisvuotta seuraavan
kalenterivuoden aikana, se katsotaan palautuneeksi säätiölle.

Silloin, kun apuraha käytetään avustavan henkilökunnan palkkaamiseen, on
apurahan saaja velvollinen hoitamaan veronpidätykset sekä sosiaali- ja
vakuutusmaksut.

Apurahansaajan tulee mainita apuraha veroilmoituksessaan. Säätiö toimittaa
veroviranomaisille lakisääteisen tarkkailuilmoituksen myönnetyistä apurahoista.

Apurahansaajan tulee viipymättä ilmoittaa säätiölle sähköpostiosoitteen
muutoksista.

Apurahan käytön muuttaminen

Jos tutkimussuunnitelmaa tai matkaa ei voida toteuttaa, jos rahoitusta on saatu
muualta tai jos matkakulut ovat myönnettyä matka-apurahaa pienemmät, tulee
käyttämättä jääneet varat palauttaa Magnus Ehrnroothin säätiön pankkitilille tai tehdä hakemus apurahan
käyttötarkoituksen muuttamiseksi. Perusteltu muutoshakemus lähetetään
säätiön asiamiehelle

Apurahan käyttöönoton lykkäystä tai keskeyttämistä esim. vanhempainvapauden
tai muun vastaavan tilanteen takia on sovittava erikseen säätiön asiamiehen
kanssa.

Apurahatutkijoiden sosiaaliturva ja verotus

Laki velvoittaa apurahatutkijoita vuoden 2009 alusta hoitamaan eläketurvansa
Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen (Mela) kautta. Vakuutuksen kulut ovat noin 15
% henkilökohtaisesta apurahasta. Tarkempia tietoja löytyy Melan verkkosivuilta:
https://www.mela.fi/.

Vakuutusvelvollisuus koskee Suomessa asuvia apurahansaajia, jotka ovat saaneet apurahan Suomesta. Apurahan on oltava tarkoitettu vähintään neljän kuukauden taiteelliseen tai tieteelliseen työhön Suomessa ja vastattava vähintään 4 605 euron vuosituloa (vuoden 2025 taso). Tietyin edellytyksin vakuutusvelvollisuus koskee myös ulkomailla tehtävää apurahatyötä ja ulkomaalaisten Suomessa tekemää apurahatyötä. Vakuutusvelvollisuus koskee sekä henkilökohtaisia apurahsaajia, että työryhmässä apurahalla työskenteleviä henkilöitä. Alle 18-vuotiaat, yli 68-vuotiaat tai eläkeläiset eivät voi ottaa vakuutusta. Vakuutusvelvollisuus ei koske pelkästään kustannusten kattamiseen tarkoitettuja apurahoja.

Vuosittain verovapaan apurahan määrä on valtion verovapaata taiteilija-
apurahaa vastaava määrä (26 988,24 € vuonna 2026). Katso lisätiedot:
www.vero.fi.

Vuodesta 2019 apurahojen, stipendien ja opintorahojen on katsottu olevan sen
verovuoden tuloa, jona ne maksetaan.